KENSUn joka kesäinen, yhteinen voimanponnistus on Jyväsjärvisoutu. Kesäkuun alkupuolella kymmenet yritysten, kaveriporukoiden ja urheiluseurojen miehistöt kiitävät kirkkoveneillä seitsemän kilometrin matkan pitkin Jyväsjärven pintaa. Soutamaan pääsee niin kilpa- kuin kuntosarjassa, eikä tärkeintä ole voitto vaan rento meininki!
Puuvenesoutu
Puuvenesoutua voi harrastaa monella eri tapaa. Viralliset veneluokat ovat kirkkovene, parisoutu, vuorosoutu ja yksinsoutu. Näille järjestetään SM-kilpailuja kahden ja kymmenen kilometrin matkoilla, sekä keskimatkalla (n. 30 km) ja pitkällä matkalla (n. 58 km). Jyväsjärvisoudun ohella soutukauden tärkein merkkitapahtuma on Sulkavan Suursoudut, joka on myös maailman suurin soututapahtuma. Siellä Partalansaaren ympäri kiertää neljän päivän aikana noin 10 000 soutajaa tyylillä jos toisella. Lohjan järvipäivät lienee puolestaan Suomen laajin pienveneiden tapahtuma, kun satapäinen kalevankiertäjä joukko suorittaa yhtä kierroksen osalajeista Lohjanjärvellä.
Sisäsoutu
Soutua voi ehkä yllättäen harrastaa Suomessa myös talvella, tosin sisätiloissa. Sisäsoutu on paitsi oiva kuntoilumuoto, myös totista kilpaurheilua, jossa jaetaan mitaleita maailmanmestaruuksia myöten. Suomessa SM-matkoina ovat 2000 m, 10 km sekä 4 x 1000 metrin joukkuekilpailu. Sisäsoutukilpailuissa kaikki soutavat samanlaisella laitteella. Tällä hetkellä ns. soutuergon kisaversio on Concept2:n D-malli.
Jokainen kuntosalilla ergolla treenaava voi helposti mitata omaa tasoa, sillä internetistä löytyy useampia sisäsoudun rankinglistoja. Suomen tilastot löytyvät Finnrowingin sivuilta. Kansainvälistä vertailua voi tehdä esimerkiksi Concept2:n rankingissa tai Nonathlonin sivuilla, missä tulos suhteutetaan soutaja ominaisuuksien (ikä, sukupuoli, paino) mukaan.
Linkkejä:
Soutuliitto: http://www.soutuliitto.fi Sulkavan soudut: http://www.suursoudut.net Lohjan järvipäivät: http://www.lohjanjarvipaivat.lohja.fi Finnrowing: http://www.finnrowing.com/ranking_info.html Concept2: http://www.concept2.com/sranking03/rankings.asp Nonathlon: http://www.nonathlon.com/
|