Kari Niittylä Master-luistelijoiden MM-kisoissa

28.3.2019

Kari valmiina lähtöön (Valokuva Paavo Salonen)
Kari valmiina lähtöön (Valokuva Paavo Salonen)

Mastereiden yleisluistelun MM-kisat järjestettiin Norjan Bjugnissa 22.-24. maaliskuuta KENSU:sta mukana kilpailuissa oli Kari Niittylä.

Luistelukilpailujen näyttämönä oli tällä kertaa Keski-Norjassa sijaitseva pienehkö paikkakunta Bjugn, jonka pikaluisteluhallia ei lämmitetä. Jään luistavuuteen vaikuttaa siis jonkin verran ulkoilman lämpötila ja kosteus. Ulkona oli kisojen aikana melkoinen myräkkä räntäsateineen ja tuulineen, mutta sehän ei haitannut, kun hallissa kisattiin. 

Suomesta kisoihin osallistui neljä luistelijaa: Karin ohella Oulun Tarmosta Pentti ja Pertti Kiiskinen sekä Paavo Salonen - kaikki pikaluisteluratojen pitkän linjan konkareita. Jokaisella oli urakkana neljä matkaa, joiden yhteispistetulokset ratkaisivat sijoitukset omissa ikäluokissaan. Osallistujia oli paljon norjalaisten ohella Hollannista, mutta  luistelijoita oli monista muistakin maista vähäisemmässä määrin. 

Kari luisteli sarjassa M-55 ja sijoittui yhteispisteissä kymmenenneksi. Hän kellotti matkoillaan seuraavat ajat:

500 m  47,03

1500 m  2.25,83

3000 m  5.08,34

5000 m  8.58,51

Muiden suomalaisluistelijoiden sijoitukset ikäluokissaan olivat seuraavat: Pentti Kiiskinen luisteli jälleen hienosti sarjassaan toiseksi, Paavo Salonen oli ikäluokkansa seitsemäs ja Pertti Kiiskinen viides. Kaikkiaan suomalaisluistelijat siis onnistuivat mukavasti tässä MM-koitoksessa.

tulokset linkistä

http://speedskatingresults.com/index.php?p=2&e=21488

 

R.P.