Ratamaratonin SM-kisat Helsingissä 15. tammikuuta, mukana kolme KENSU:n maratonluistelun taitajaa

18.1.2023

Kirsi kultaa naisten yl.sarja, Karppa hopeaa M-60-sarja, Ami hopeaa M-70-sarja
Kirsi kultaa naisten yl.sarja, Karppa hopeaa M-60-sarja, Ami hopeaa M-70-sarja

Kirsi Korpijärvi, Ami Väisänen ja Kari Köninki mitalikantaan

 

Naisten yleisen sarjan voittoon taivalsi  20km:n matkalla vahvalla rutiinilla Kirsi Korpijärvi.

Kari Köninki piti hyvää vauhtia M-60 sarjassa tullen toiseksi Kuopion Luistinseuran Antero Kotijärven jälkeen.

Ami menetti ykkössijan M-70-sarjassa vain luistimenmitalla Helsingin Työvenluistelijoiden Juha Samerin ylittäessä loppukirissä maaliviivan aavistuksen verran ennen Aimoa.

Hienoja saavutuksia KENSU:n pitkien matkojen luistelijoilta ja lisää on odotettavissa tällä kaudella mm. Kalevan kierroksen luistelussa tammikuun 28. päivänä ja mahdollisesti Kuopion jäämaratonilla helmikuussa.