Kensulle SM hopeaa ja pronssia Pirkansoudusta

1.8.2005



Puuveneiden keskimatkan Suomen mestaruudet ratkottiin perinteiseen tapaan Pirkan soudussa Tampereella 23.7. Tällä kertaa soutajien kiusana oli helteen sijasta navakka tuuli, joka ajoittain nostatti reippaan aallokon.

Pienveneiden kilpasarjoissa starttasi kaikkiaan lähes 90 venettä, näistä kolmessa oli kensulaismiehistö. Ensimmäistä kesää yksiköllä soutavalle Timo Rauhalalle keli tuskin oli omiaan aallokon keinutellessa venettä niin myötäisesti, vastaan kuin sivuttain. Maaliin tultiin kuitenkin tyylikkäästi miesten yleisen sarjan kuudentena.

Vuorosoudun sekasarjassa Ulla Yrjölän ja Jukka-Pekka Järvisen tavoitteena oli yrittää kirkastaa Sulkavan hopea. Kesäflunssan sairastelu vei kuitenkin parhaimman terän, niinpä "tyytyminen" oli toistamiseen SM hopeaan.

Leo Nisula ja Aimo Väisänen pitivät alkumatkassa sarjansa kärkipaikkaa. Keli kuitenkin sopi paremmin vastustajille, jotka iskivät ohi pahimmassa allokkossa. Leo ja Ami yrittivät vielä lopussa kiriä, mutta kärkiparit olivat tällä kertaa kovempia. Amille ja Leolle siis SM pronssia tasaisen kovassa 45-vuotaiden sarjassa, jossa mitalikolmikko souti kahden minuutin sisään.

Otteita tuloksista
Pirkan Soutu 35 km

YKSINSOUTU
Miehet

1. HUHTANEN KIMMO VOITON SOUTAJAT 3:11:04
2. IKÄVALKO PETRI JOUTELE RY 3:18:01
3. LEHTONEN PEKKA KARHUN SOUTAJAT PORI 3:22:27
-----
6. RAUHALA TIMO KENSU 3:44:11 1
 
VUOROSOUTU
Miehet 45-v.
1. KOKKONEN ESA-KOKKONEN REIJO SAVONLINNAN SOUTU 3:19:50
2. KIRJOLA PENTTI-KIRJOLA REIJO ANJALANKOSKEN SOUTAJ 3:20:49
3. NISULA LEINO-VÄISÄNEN AIMO KENSU 3:21:38

Sekasarja
1. KONTTINEN JUKKA-KONTTINEN RIIKKA, KOSTON SOUTAJAT, 3:21:52
2. JÄRVINEN JUKKA-PEKKA-YRJÖLÄ ULLA, KENSU, 3:24:39
3. KILPELÄINEN ESA-KILPELÄINEN JOHANNA, ALBATROSSI, 3:28:58

Täydelliset tulokset löydät osoitteesta http://www.pirkankierros.fi/Tulokset_2005SO_Index.htm

(Ulla Yrjölä)