KENSUlaiset vahvasti mukana viikonvaihteen kilpailuissa
12.1.2016

Clas Thunbergin muistokisat, Mastereiden yhteispisteiden SM-kisat, yhteislähdön SM-kisat, ratamaratonin SM-kisat
Clas Thunbergin muistokisat, Mastereiden yhteispisteiden SM-kisat ja yhteislähdön SM-kisat luisteltiin lauantaina Helsingissä. Sunnuntaina Oulunkylän ovaalia kiersivät ratamaratonin SM-kisoihin osallistuneet. KENSUlaisia oli eri sarjoissa mukana kaikkiaan 12 luistelijaa. Jää oli lumisateen ja illalla kiristyvän pakkasen vuoksi hieman nihkeä, joten ennätysaikoihinsa ei kovin moni luistelija yltänyt. Sunnuntain ratamaratonilla napakka pakkanen oli maratoniluistelijoiden kyydittäjänä.
Tyttöjen B-junioreissa Jutta Niittylä ja Pihla Kilpeläinen nappasivat toisen ja kolmannen tilan kelpo ajoin. E-pojissa Pyry Kilpeläinen ja Aaro Korpijärvi kiisivät mallikkaasti kolmanneksi ja kuudenneksi. Hienoja vetoja molemmilta.
Master-sarjoissa KENSUlaisista nopeimman viisisatasen pisteli Ari Häyrinen aikaan 45,40. Kolmella tonnilla Marko Korhonen ja Kari Niittylä hätyyttelivät 5 minuutin rajaa ajoin 5.04,26 ja 5.06,67. Naisten sarjassa Kirsi Korpijärvi osoitti kestävyytensä hyvällä ajallaan 5.37,11. Aimo Väisänen alitti varttuneimmille varatulla 1500 metrillä 2,40 rajan luistellen aikaan 2.39,64.
SM-mitaleita KENSUn masterluistelijat napsivat useista sarjoista: Kultaan omissa sarjoissaan ylsivät lauantaina Kirsi Korpijärvi ja Risto Palttala, hopeaa luistelivat Marko Korhonen ja Kari Niittylä, pronssia pokkasivat Pekka Aho ja Kari Köninki. Ari Häyrynen ja Aimo Väisänen olivat omien sarjojensa neljänsiä.
Lauantain päätteeksi luisteltiin vielä yleisen sarjan 15 kierroksen massastartin SM-kisa. KENSUn viikonlopun uurastaja Marko Korhonen jaksoi hienosti muiden kyydissä sijoittuen neljänneksi. Naisten sarjassa kokemusta joukkostartista lähti hakemaan Pihla Kilpeläinen, jonka sijoitus oli niinikään neljäs.
Ratamaratoonarit asettuivat lähtöviivalle sunnuntaina. Aimo Väisänen puolusti 20 kilometrillä kunniakkaasti kultaansa. Kari Köninki otti viisikymppisissä hopeaa ja samaan sijoitukseen ylsi naisten sarjassa Kirsi Korpijärvi hyvin niukalla erolla voittajaan Helsingin Luistinkiitäjien Caroline Hunnemaniin. Marko Korhonen teki hienon ajan yleisen sarjan kolmella kympillä ja otti viidennen sijan kovassa seurassa.
Kisojen tuloksiin pääset linkeistä
http://www.luistinkiitajat.fi/@Bin/2366214/CT2016tulokset.pdf
http://www.htl.fi/@Bin/275454/2016Valtoset_tulokset.pdf
RP

