Lähde mukaan Kalevan Kierrokselle 2024

1.11.2023

Liity mukaan KENSUn Kalevan Kiertäjien joukkoon! Kaksi osalajia eli hiihto ja soutu järjestetään Jyväskylässä. KENSUN luisteluvuorot ovat alkaneet, nyt on hyvä mahdollisuus aloittaa ensimmäiseen lajiin eli luisteluun valmentautuminen KENSUN luisteluvuoroilla Viitaniemen tekojäällä. Tietoja Kalevan Kierroksesta:

Kierroksen suoritukseen vaaditaan neljä lajia, mutta jos haluat kilpailla sijoituksista vaaditaan osallistuminen kaikkiin lajeihin. KENSUn nykyisiltä kiertäjiltä saa opastusta ja vinkkejä kaikkiin lajeihin, joten kannattaa rohkeasti lähteä mukaan vaikka kaikki lajit eivät olisikaan vielä hallussa. Harjoittelun kierrokselle voi mukavasti aloittaa KENSUn luisteluvuoroilla kauden alkaessa.

Kierros järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1977. Osalajipaikkakunnat vaihtuvat muutaman vuoden välein. Matkojen pituudet ovat vaihdelleet vuosien saatossa, mutta tällä hetkellä minimimatkat ovat: luistelu 30km, hiihto 40km, juoksu 21,1 km, soutu 20km, pyöräily 60km ja suunnistuksessa noin 15 km. Luistelussa, pyöräilyssä ja suunnistuksessa kaikki tekevät suorituksensa samalla tyylillä ja matkalla. Hiihdossa voi valita perinteisen ja vapaan tyylin. Juoksussa voi juosta puolimaratonin tai maratonin. Soudussa voi suorituksen tehdä yksiköllä, vuorosoutuveneellä, parisoutuveneellä tai meloen.

Kalevan Kierros 2024

Lähtemällä mukaan Kalevan Kierrokselle voit haastaa itseäsi monipuolisesti kuudessa kestävyyslajissa. KENSUlla on pitkät perinteet mukanaolosta Kalevan Kierroksella. Uudet kiertäjät ovat erittäin tervetulleita joukkoomme.

Ilmoittautuminen Kierrokselle

Kalevan Kierrokselle ilmoittautuminen tapahtuu Suomisportin kautta. Voit osallistua Kierrokselle yksilönä tai osana jotain joukkuetta. Kierrokselle voi ilmoittautua yksilönä mukaan missä vaiheessa vuotta tahansa maksamalla jäsen- ja yksilökilpailulisenssin (50€). Joukkue koostuu 4-6 kiertäjästä ja joukkue osallistuu vähintään sekajoukkueiden kisaan ja mikäli kaikki jäsenet ovat naisia, niin sitten lisäksi myös naisten joukkuekisaan.  Joukkueessa jäsen- ja joukkuekilpailulisenssin hinta on 40€.

Jos kiinnostuit ja haluat lisätietoja, ota yhteyttä kirsi.korpijarvi@gmail.com 

 

Luisteluharjoittelu KENSUn vuoroilla:

Jäämaksu kaudella 2023 / 2024 on 120 €, sisältäen jäsenmaksun. Ei -jäsenille jäämaksu on 120 €. Puolen kauden maksu on 60 €. 

KENSU:lla  on kiinteäteräisiä ja klaps-mallisia pikaluistimia sekä retkiluistimia monoineen. Seura lainaa luistimia luistelijoiden käyttöön, mikäli sopivia kokoja varastostamme löytyy. Luistinvuokra on koko kaudeksi 50 euroa. 

Seuran maksutili:Bic:OKOYFIHH  Iban:FI3552900220260747

Uudet luistelijat ovat tervetulleita joukkoomme.  Kokeilla voi kertamaksulla (10 euroa/kerta).